Parabolas: Parabolas sävellettiin huhtikuussa ja kyseisestä laulusta ei alunperin pitänyt tulla edes soitettavaa teosta. Ideana oli alunperin tehdä laulu, jonka tahdissa pystyisi pogoilemaan hurjasti. Tämä tavoite luultavasti saavutettiin. Tässä laulussa on koskettimia erittäin paljon suhteutettuna vanhempaan tuotantoomme. Kahdessa erinäisessä kohdassa. Ennätys sekin. Lyriikallisesti tämä laulu kertoo ikävästä.
Unicorn's aren't real!: Yksisarvisista kertova laulu on vanhin biisimme tällä ep:llä. Sen säveltäminen aloitettiin Alkupiste 2010-finaalissa takahuoneessa, jolloin paikalla pyöri viisi jännittynyttä tonttua. Mielenkiintoisena yksityiskohtana voidaan ilmoittaa, että tämän laulun nimi ei ole missään vaiheessa vaihtunut. Lyriikat kehitettiin jo keväällä ja teemoiltaan ne käsittelevät kasvua ihmisenä ja sitä, että vaikka huonoja päiviä on jokaisella tulisi olla tyytyväinen siihen mitä on.
God loves amsterdam: Nimensä tämä laulu sai Kalasataman metroaseman lähellä olevasta graffitista, jossa lukee "Jesus loves amsterdam too!". Sävelmältään tämä pohjautuu erään projektibiisiin, jonka joskus tein, mutta se kuoli ajan myötä ("You be good, see you tomorrow, i love you"). Sanoitukset käsittelevät lapsuuden ja nuoruuden kesiä lukiossa. Tuon ajan näennäinen onnellisuus on aikuiseksi kasvamisen myötä alkanut saamaan kummallisen kultaisia sävyjä.
We were the soldiers of yesterday: Omistettu kaikille maailman rakastavaisille. Jokainen saa määritellä sanan sotilas itselleen. Tämä laulu sävellettiin lähes kokonaan tunnissa ja sovitus tehtiin yhden treenauspäivän aikana. Ehkäpä rakkain laulelma minulle tällä julkaisulla.
Huomenna vielä vokaalit ja koskettimet studiossa. Sitten teille sotilaallisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti