torstai 9. joulukuuta 2010

081210 Bar Kino

The Celene soitti Pointer Ry:n pikkujoulujen jatkoilla. Esiintymispaikkana toimi lähes legendaarinen Porin lahja maailmalle (Ei Neumannin koti) eli Bar Kino! Orjatori oli hoitanut pa:t ja miksaukset enemmän, kuin mallikkaasti, joten karhut suosittelevat kyseistä firmaa niin myötä, kuin vastoinkäymisiin!

Olli: Lähdin ajelemaan Helsingistä kello yhden aikoihin ja monien vaihekkaiden ja jännitystä täynnä olevien vaiheiden jälkeen päädyin ihmeen kaupalla Poriin. Roudattuamme hurjan satsimme tavaraa suoraan lavalle aloitimme soundcheckin, johon toi lisähaastetta Anteron puuttuminen lavalta. Puute selittyi Anteron lintsaushalulla, koska tämän piti muka suorittaa siviilipalvelustaan ja osallistua pointer ry:n pikkujoulujen virallisemmalle osuudelle.
Kellon käydessä yhä lähemmäs puoltayötä alkoivat jalat vippaamaan esiintymisintoa. Intoa puski myös eteenpäin tieto, että meillä olisi tarjota yleisölle alkunauhan sijaan alkuvideo, joka on katsottavissa alempana olevasta videopätkästä.
Keikan alkaessa porukkaa oli laihanlaisesti, mutta esiintymisajan loppuessa oli yleisöä saapunut yllättävän paljon meitä katsomaan. Kiitos Pori! The Celene rakastaa teitä ja toivottavasti tekin meitä.

Antero: Keskiviikon keikasta ja tortain työväsymyksistä on selvitty ja tänään siis alkaa nauhoitukset. Eräs Markus niminen hermanni on parasta aikaa matkalla Raumalta Ulvilaan Ansa studioille jossa tämä kyseinen sessio tapahtuu. Myöhemmin tänään matkustan itsekkin studioille ystävieni Aleksi "Rekkamies" Palomäen ja Kikko Kakulaisen kanssa testailemaan vahvistimia ja syynäämään soundia sellaiseen kuntoon että lauantaina voidaan aloittaa kitaroiden ja bassojen nauhalle hakkaus. Lisää blogia tulossa vielä tänään, woooou.





Kikko kuuli juuri, että keikkapaikan safkana tulisi olemaan hanhenmaksaa. Liian rahvaanomaista.


Suomalaisen artistiperinteen kypsää hengentuotetta.




Aleksi ymmärsi sokraattisen metodin funktion.









Vielä mukana hassu pätkä Kinon keikalta



1 kommentti: