sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Soldiers of yesterday esittelyssä.

Soldiers of yesterday! niminen EP:mme tullaan julkaisemaan näillä näkymin tammikuun 1 päivä. Kyseinen eepos on neljäs virallinen julkaisumme ja ensimmäinen EP, jonka tämä bändi on koskaan tehnyt. Kaikki sävellykset, sovitukset, sanoitukset ja soitot ovat The Celenen kollektiivisesti muovaamia. Ensimmäiset laulut sävellettiin keväällä 2010 Alkupisteen finaalissa takahuoneessa ja viimeinen erään porilaisen keittiön pöydän ääressä lokakuun lopulla.

Parabolas: Parabolas sävellettiin huhtikuussa ja kyseisestä laulusta ei alunperin pitänyt tulla edes soitettavaa teosta. Ideana oli alunperin tehdä laulu, jonka tahdissa pystyisi pogoilemaan hurjasti. Tämä tavoite luultavasti saavutettiin. Tässä laulussa on koskettimia erittäin paljon suhteutettuna vanhempaan tuotantoomme. Kahdessa erinäisessä kohdassa. Ennätys sekin. Lyriikallisesti tämä laulu kertoo ikävästä.

Unicorn's aren't real!: Yksisarvisista kertova laulu on vanhin biisimme tällä ep:llä. Sen säveltäminen aloitettiin Alkupiste 2010-finaalissa takahuoneessa, jolloin paikalla pyöri viisi jännittynyttä tonttua. Mielenkiintoisena yksityiskohtana voidaan ilmoittaa, että tämän laulun nimi ei ole missään vaiheessa vaihtunut. Lyriikat kehitettiin jo keväällä ja teemoiltaan ne käsittelevät kasvua ihmisenä ja sitä, että vaikka huonoja päiviä on jokaisella tulisi olla tyytyväinen siihen mitä on.

God loves amsterdam: Nimensä tämä laulu sai Kalasataman metroaseman lähellä olevasta graffitista, jossa lukee "Jesus loves amsterdam too!". Sävelmältään tämä pohjautuu erään projektibiisiin, jonka joskus tein, mutta se kuoli ajan myötä ("You be good, see you tomorrow, i love you"). Sanoitukset käsittelevät lapsuuden ja nuoruuden kesiä lukiossa. Tuon ajan näennäinen onnellisuus on aikuiseksi kasvamisen myötä alkanut saamaan kummallisen kultaisia sävyjä.

We were the soldiers of yesterday: Omistettu kaikille maailman rakastavaisille. Jokainen saa määritellä sanan sotilas itselleen. Tämä laulu sävellettiin lähes kokonaan tunnissa ja sovitus tehtiin yhden treenauspäivän aikana. Ehkäpä rakkain laulelma minulle tällä julkaisulla.

Huomenna vielä vokaalit ja koskettimet studiossa. Sitten teille sotilaallisuutta.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

121210 päivä 3 part 3

Antero: Rummut, bassot ja kitarat purkissa, hommat tämän viikon osalta siis ohi. Viikon päästä ystävämme Ollipekka astuu ansalle nauhoittamaan korvia riipaisevia falsettejaan ja nintendo-syntikoitaan. Tulen itsekkin myös paikalle laulamaan taustalauluja ja huutelemaan hassuja juttuja. Ensi viikkoon, kiitos seuraamisesta!




121210 Päivä 3 part 2

Olli ja Antero: Aleksi nauhoittaa bassoja juuri tällä hetkellä erittäin ansiokkaasti. Hän sai God Loves Amsterdamin valmiiksi mukavasti ja nyt on menossa We were the soldiers of yesterday! Eli pari biisiä vielä bassoilla ja sitten nauhoitetaan syntikat, taputukset joukkohuudot ja laulut menevät ensiviikolla purkkiin. Ohessa pari kuvaa tämän hetkisistä tunnelmista!


121210 Päivä 3

Olli: Tulin studiolle about 1050 aikoihin, jolloin minua kohtasi kolmen pojan väsynyt katras. Ukot olivat saaneet aikaan eilen paljon minun lähtöni jälkeen, koska Kikko oli nauhoittanut loput kitaransa ja Antero oli saanut lähes kaiken nauhoitettua. Kun biisit ovat hyvin treenatut ei studiollakaan tarvitse paljoa aikaa kuluttaa. Olen ajatellut jossain vaiheessa kirjoittaa kaikista biiseistä jonkinmoisen esittelyn, mutta näin aamutuimaan tämä tuntuu lähes mahdottomalta idealta. Nyt kuitenkin Ansku nauhoittelee Parabolasin kitaroita kuntoon ja pian vikkeläsorminen basistimme pääsee kolmen päivän ryyppyputken jälkeen soittamaan sulosäveliään nauhalle. Tykkiä matskua luvassa!





Tämä video on luultavati kuvattu eilen ja bändin laulajana toimii Aleksi Palomäki.

lauantai 11. joulukuuta 2010

111210 Päivä 2 part 2

Antero: Päivä 2 alkaa olla pikkuhiljaa pulkassa, kaikki ovat jo väsyneitä ja melkein kaikki kitarat ovat purkissa,, Jori huomasi Kikko Kakulaisen kitaroissa pientä epävireisyyttä ja muutamia kohtia soitetaan nyt uudestaan. Omat kitarani ovat nyt yhtä biisiä vaille valmiit ja loistava toverini Aleksi jo kuivaharhoittelee vieressä siemaillen yhtä Pirkka Olutta. 11:00 huomenna soitetaan siis viimeinen kappale nimeltä "Parabolas" purkkiin joka on ehkä näistä haastavin ja siihen voi tuhrautua tunti jos toinenkin. Oheessa vielä mukava video joka on omaa käsialaani ja huomattavasti hienompia siirtymiä löytyy siis pätkien välistä!


111210 Päivä 2

Olli: Saavuin Ulvilan maineikkaalle Ansa-Studiolle vasta tänään, koska katsoin, että rumpujen nauhoitus ensimmäisenä päivänä olisi syytä jättää rumpalimme Markuksen harteille. Me emme siis tarvinneet "more cowbell" tyylisiä sutjautuksia raikkaisiin lauluihimme. Saavuttuani paikalle huomasin, että kitaristimme Kikko Mikko oli juuri rämpyttämässä vaiheikkaiden tapahtumien jälkeen kitaraansa lauluun nimeltä "God loves Amsterdam". Hyvältä kuulosti ja saimme rumpuihin juuri sellaiset soundit, joita haimme. Eli siis mahdollisimman peltipönttömäiset. Tämä päivä tulee luultavasti kulumaan kitaroiden nauhoituksessa, joten minun ja Aleksin tulee pysytellä tiukasti tylsyysrajan alapuolella. Ohessa minun tuottamani hieno taidevideo, joka sai osakseen kritiikkiä hienojen feidausten puutteesta.




perjantai 10. joulukuuta 2010

10122010 Päivä 1 part 2

 Antero: Soundit on kunnossa ja masut on täynnä vaikka pitsoissamme ei ehkä aivan oikeita mausteita ollukkaan. Huomenna aamulla alkaa kitaroiden nauhoitus, näihin tunnelmiin.